20.12.2014

Chorizo-lehtikaalikeitto

Joulu tulossa ja kiire painaa päälle! No ei meidän perheessä :) Meidän perheessä ei juuri hössötetä joulua varten. Paremminkin mahdollisimman helpolla ja yksinkertaisilla toimenpiteillä pyrimme joulun, kuten muutkin juhlat tai juhlapyhät hoitelemaan. Se ei tietenkään tarkoita, etteikö joulua tehtäisi. Pyrimme vain ottamaan asiat rauhallisesti.

Joulua suunniteltaessa täytyy muistaa suunnittelijoiden masutkin väliin jotenkin täyttää. Soppa 365 -sivustolta löytyi ratkaisu tuohon ongelmaan. Rouvan siellä seikkaillessa hänen silmiinsä pisti ohje lehtikaali-makkarakeitosta. Sovimme, että hänen suunnitellessa jouluruokia iskä hoitaa viikonlopun ruokaprojektin.

Ainekset

n. 300 g chorizomakkaraa 
1 sipuli 
1 porkkana 
1 varsisellerin varsi 
1 1/2 rkl oliiviöljyä 
1 tl kuivattua rosmariinia 
2 valkosipulinkynttä 
1 pieni prk tomaattipyreetä                                            
1 l kasvislientä                                            
1 tlk keitettyjä kikherneitä 
1 1/2 tl valkoviinietikkaa 
1 l lehtikaalia 
suolaa 
pippuria                                                                                             
(raastettua parmesaania)

Ohje

Hienonna sipuli. Kuori ja kuutioi porkkana ja viipaloi selleri. Kuumenna öljy kattilassa ja lisää pilkotut sipuli, porkkana, selleri. Mausta rosmariinilla ja kuullota n. 5 minuuttia.

Hienonna valkosipuli ja lisää kattilaan. Lisää tomaattipyree, kasvisliemi, kikherneet ja etikka. Paloittele lehtikaali joukkoon. Keitä 15 minuuttia.

Sillä aikaa viipaloi makkarat ja ruskista ne paistinpannussa öljyssä. Lisää ruskistetut makkarat keittoon. Keitä keittoa vielä n. 5 minuuttia ja mausta varovasti suolalla ja pippurilla, koska makkarat ovat mausteisia ja niissä on runsaasti suolaa jo itsessään. Raasta halutessasi päälle parmesaania.

Chorizo-lehtikaalikeitto

Isän kommentti:

Tulipas tästä keitosta ihan helmikuun pakkaset mieleen! Olet juuri tullut pulkkamäestä tai hiihtolenkiltä, käynyt suihkussa ja pöydässä odottaa höyryävä keitto. Ruisleipää voin kera ja lasillinen kylmää maitoa! Eipä voi juuri parempaa ruokaa siihen hetkeen olla.

Alkuperäisessä ohjeessa keitto valmistettiin raakamakkarasta, joka tarvitsi kypsentää ennen viipalointia. Itse valmistin ihan vaan valmiiksi kypsennetystä makkarasta. Miten vain tekeekin, toimii varmasti.

Terveysintoilijoille tiedoksi: Lehtikaali se vasta yltiöterveellistä onkin! Tämä alun perin Kiinasta lähtenyt kasvis on varsinkin Jenkkilässä ollut suuressa suosiossa. Tuplasti c-vitamiinia appelsiiniin verrattuna, rautaa, kalsiumia... Melkein ihan mitä vaan!

Muille tiedoksi: Tuo rasvainen chorizo kyllä mukavasti taittaa lehtikaalin terveellistä makua ;)

 

7.12.2014

Siskonmakkarakastike

Viime viikonloppuna olimme lähdössä ystäväpariskunnan kanssa naapurikaupunkiin teatterimatkalle. Vaimoni kysyi pojaltani, mitä ruokaa hän haluaisi tuona aikana syödä. Ehdotuksena oli mm. makaronilaatikko ja tortillat (lempiruokia 😊). Vastaus oli yllättävä: siskonmakkarakastiketta!

Muuta vaihtoehtoa ei ollut, oli se sen verran yllättävä pyyntö. Meidän taloudessa ei siskonmakkarakastiketta ole koskaan tehty, keittoa kylläkin. Lauantaiaamun maastopyörälenkin jälkeen  pyysin sitten pojan keittiöön ja aloitimme perinteisen ruskean kastikkeen valmistamisen.  

Siskonmakkarakastike

 
Ainekset:

3 rkl voita
1 hopea- tai keltasipuli
4 rkl vehnäjauhoja
5 dl vettä
2 dl ruokakermaa (esim. kolme sipulia))
1 lihaliemikuutio
3-4 rkl ketsuppia
4-5 maustepippuria
musta- ja valkopippuria rouheena
suolaa
2 pkt siskonmakkaroita (800 g)

Ohje:

Pilko sipuli pieniksi kuutioiksi. Sulata voi pannussa ja kuullota sipulit. Lisää vehnäjauhot pienissä erissä ja ruskista ne paahteisen ruskeaksi koko ajan sekoittaen. Kuumenna vesi esim. vedenkeittimessä ja lisää pannulle ohuena nauhana hyvin sekoittaen. Paloittele sekaan lihaliemikuutio, lisää pippurit, suola ja ketsuppi. Anna kiehua hiljalleen n. 15 min. Lisää lopuksi siskonmakkara pieninä pallukoina (puristele ulos kuorestaan) ja kiehuttele kastiketta sen aikaa, että makkara kypsyy, Nauti keitetyjen perunoiden ja suolakurkun kera!

Isän kommentti:

Harvemmin tulee ruskeaa kastiketta tehtyä, kun ei se mitään terveysruokaa ole. Hyvää se kylläkin on! Tehtiinkin sitten tuollainen reilumpi annos.

Kun ruskeaa kastiketta tekee, pitää malttaa ruskistaa jauhot rauhassa koko ajan sekoittaen, että kastikkesta tulee oikeasti ruskeaa. Myös veden lisäyksen yhetydessä pitää malttaa sekoittaa kunnolla, että kastikkeesta tulee tasaista. Muutoinhan tuo ei ole mitään rakettitiedettä. Siskonmakkara teki kyllä mainion säväyksen kastikkeeseen. Keitettiin perunat siihen kylkeen ja lisättiin viereen suolakurkut viipaleina ja jopas maistui. Ja uskokaa pois, sinappi ja ketsuppi käyvät mainiosti tämän kastikkeen kanssa!

Pojan kommentti:

Herkkuahan tämä tottakai oli. Sipuli ja valkosipuli antoi oivan lisäyksen kastikkeeseen. En luultavasti koskaan näin hyvää ruskeaa kastiketta ole syönyt. Taisi uutta herkkuruokaa tulla...

12.11.2014

Lindströminpihvit

Muistan, kuinka pienenä poikana oli suurta juhlan tuntua, kun ruokapöytään kannettiin pellillinen lindströminpihvejä. Velipoikien kanssa niitä sitten kilpaa syötiin. Ihmeellinen vaikutus noilla punajuurilla kyllä oli sekoitettuna lihapullataikinaan. Lihapullia  meillä oli varmaan useamman kerran kuussa, mutta kun punajuuret sekoitettiin mukaan, niin johan oli!
 
Pojan kanssa juteltiin, milloinka viimeksi oltaisiin tehty lindströminpihvejä ja veikkailtiin, että kymmenisen vuotta siitä varmaan on kulunut. Nyt niitä taas saataisiin ja samalla mukava oli tekemisen lomassa taas kuulumisiakin vaihdella. 

Lindströminpihvit



Ainekset:


600 g jauhelihaa (nauta tai nauta-sika)
1 pss sipulikeittoa
1 prk kermaviiliä
1 dl korppujauhoja
1 muna
5-6 etikkapunajuurta
1 suolakurkku
3-4 maustepippuria murskattuna
suolaa
mustapippuria

Ohje:

Sekoita sipulipussikeitto, kermaviili, korppujauhot, muna ja mausteet sekaisin. Anna turvota hetki ja sillä aikaa raasta tai pilko punajuuret. Sekoita kermaviiliseos jauhelihan kanssa sekaisin. Lisää joukoon punajuuri ja suolakurkku silputtuna. Muotoile taikinasta haluamasi kokoisia pihvejä ja paista uunissa 200 asteessa n. 15 minuuttia. 

Pojan kommentit:

En ole pitkään aikaan Lindströmin pihvejä syönyt ja ai että kun oli hyviä! Vähän vaihtelua normaaleihin jauhelihapihveihin. Punajuuret ja suolakurkun olisi voinut vähän pienemmiksi pilkkoa, mitä itse pilkoin, niin on helpompi ´´koota´´pihvit. Muuten oli kyllä onnistunut suoritus.

Isän kommentit:

Samaa mieltä! Tosi hyviä pihvejä, mutta olis pitänyt vaikkapa raastimen isoimmalla terällä raastaa punajuuret ja mikseipä suolakurkkukin, niin olis saatu hienompia pihvejä sekä väriltään että koostumukseltaan. Maku oli kuin lapsena, joten tuskin tuo siihen vaikutti ;) Ja sitä paitsi ulkonäkö on hauska "punajuurinappuloiden" mukavasti pihvin seasta pilkahdellessa.

2.11.2014

Naudan ulkofileetä uunissa, konjakki-pippurikastike ja lohkoperunat

Päätettiin koko perheen voimin, että valmistetaan näin kahden pyhän viikonloppuna kunnollinen juhla-ateria. Naudan sisäfileestä. En muistakaan, milloin olisin sellaista valmistanut viimeksi, jos koskaan. Ja kauppaan mennessä tajusin, että en muuten valmista tälläkään kertaa. Kotimainen sisäfilee 50 € kilo! Siis VIISKYMPPIÄ! Ei mitään järkee. Brasilialainen sisäfilee 27 € kilo kahden kilon paketissa eli taas viiskymppiä olis mennyt siihen. Olihan se tietty puolet kotimaisen hinnasta, vaikka se on lennätetty tuhansia kilometrejä.

Luikin sitten vähin äänin toisen ison kauppaketjun ruokakauppaan ja ostin hyvännäköisen naudan ulkofileepalan hintaan alle 20 € kilo tarjouksesta ja päätin, että se saa kelvata. Ja hyvin se kelpaisikin. Itse kuorrutettiin lohkoperunat valmiilla kuorrutteella ja lisäksi aivan sairaan hyvä pippuri-konjakkikastike (muunneltu Kodin Kuvalehden ohjeesta) ryyditettynä kuivatuilla suppilovahveroilla. Olkaa hyvä!

Naudan ulkofilee, pippuri-konjakkikastika ja lohkoperunat
 

Ainekset:

Liha (4-6:lle)

n. 1 kg naudan ulkofileetä
suolaa
mustapippuria
rosmariinia
öljyä ja voita paistamiseen

Perunat:

n. 1 kg jauhoisia perunoita
valmis kuorrutepussi (esim. Meira)
valkosipuliöljy

Kastike:

Paistolientä
0,5 rkl rosepippuria
0,5 rkl viherpippuria
1 lihaliemikuutio
2 rkl konjakkia/brandya
1 dl vettä
2 dl Arlan ruokakermaa härälle (mustapippuri-salottisipuli)
0,5-1 dl kuivattuja suppilovahveroita


Ohje:

Liha:

Aseta uunin lämpötilaksi 150 astetta. Kuumenna paistinpannu kuumaksi, lisää öljy ja perään voi ja ruskista ulkofileen pinnat jokaiselta sivulta. Hiero suolaa, mustapippuria ja rosmariinia lihan pintaan. Pistä paistomittari lihan paksuimpaan kohtaan ja paista unnissa 150 asteessa, kunnes mittari näyttää 60 astetta (medium +)

Perunat:

Pese perunat hyvin ja lohko ne kuorineen. Sekoita kuorruteainekset valkosipuliöljyyn ja pyörittele perunat siinä. Laita perunat leivinpaperilla päällystetylle pellille ja paista uunissa 200 asteessa n. 30 min tai kunnes perunat ovat kypsiä.

Kastike:

Kuumenna lihan paistamiseen käytetty voi-öljyseos. Lisää rose- ja viherpippurit ja kuumenna hetki. Lisää sen jälkeen yksi lihaliemikuutio, vesi ja konjakki. Kiehuta hetki ja lisää murennetut suppilovahverot. Lisää lopuksi ruokakerma ja keittele vielä n. 5 min.

Isän kommentti:

Aijaijaijai, kun saatiin hyvää ruokaa! Koko porukan voimin ruoka valmistettiin. Poika teki kylkeen aikaisemminkin valmistamaamme maustevoita, rouva valmisti perunat ja isä paistoi lihan ja valmisti kastikkeen. Todella mureaa lihaa ja kastike taivaallisen hyvää! Menin kyllä lisäämään katikkeeseen suolaa, jota ei olis tarvinnut tehdä. Muutoin onnistuimme vallan mainiosti. Tuota kastiketta suosittelen erittäin suurella lämmöllä!

Pojan kommentti:

Oli kyllä herkullista! Liha oli erittäin mureaa ja kastike sopi mainiosti annokseen. Vaikka en sisnistä niin pidäkkään, niin kannatti maistaa, koska herkkua oli! 

28.10.2014

Paprikabroileri-Chicken paprikash

Paprikakana-Chicken paprikash

Ajattelin, että nyt kun olemme pojan kanssa kokeilleet jo kahta ei suosikki ruoka-ainetta ruuissamme (inkivääri ja maa-artisokka), niin eipä kahta ilman kolmatta. Kumina kuuluu mausteena sellaiseen ryhmään, jota ilmankin voi elää. Ensimmäisen kerran törmäsin siihen jo 70-luvulla alakouluaikana, kun jostain käsittämättömästä syystä kouluruokalaan oli keittiö tilannut kunnon Koulunäkin tilalle kuminalla maustettua näkkäriä. Eipä maistunut pienen pojan suussa ei!

Etsiessäni jotain uutta ruokapöytään törmäsin tähän unkarilaiseen kanareseptiin The Illustradet Kitchen Bible- kirjassa. Reseptin mukaan valmistelutyöhön menisi 10-15 minuuttia + paistoaika. Tätä päätettiin sitten kokeilla huolimatta mausteesta nimeltä KUMINA! :)

Paprikakana


Ainekset:

2 rkl ruokaöljyä
3-4 broilerinkoipea
2 pientä punasipulia
1 valkosipulinkyns
1 pieni punainen paprika
1 rkl paprikajauhetta
1/4 tl kuminan siemeniä
2 dl kanalientä
1 rkl punaviinietikkaa
1 prk (pieni) tomaattipyreetä
1 tl sokeria
suola ja mustapippuria
250 g kirsikkatomaatteja
persiljaa
smetanaa

Ohje:

Kuumenna öljy paistinpannussa. Ruskista broilerinkoipia nahkapuolelta n. 3-4 minuuttia ja 2 minuuttia myös toiselta puolelta. Paistamisen jälkeen siirrä koivet öljyttyyn vuokaan.

Leikkaa sipulit renkaiksi ja paprika pitkittäin ohuiksi siivuiksi ja kuullota niitä paistorasvassa viitisen minuuttia. Lisää valkosipulinkynsi ja kuullota vielä minuutti. Lisää paprikajauhe ja paista aineksia vielä minuutin verran. Kaada seos broilerinkoipien päälle.

Sekoita kulhossa kanaliemi, punaviinietikka, tomaattipyree, sokeri, suola ja pippuri. Kaada liemi koipien päälle. Peitä vuoka foliolla ja paista 200 asteisessa uunissa n. 60 min.

Lisää kirsikkatomaatit vuokaan ja paista vielä 5-10 min (kunnes tomaatit ovat pehmenneet). Koristele lopuksi persiljalla. Tarjoile riisin ja smetanan kera.

Isän kommentti:

No hupsistakeikkaa! Lipsahti sitten tuota kuminaa enemmän kuin oli tarkoitus. Ohjeessa taisi olla, notta 1/4 tl kuminansiemeniä, minä jotenkin ajatuksissani pistin koko ruokalusikallisen. Olihan tuo liemi aika kuminan makuista, kana ei onneksi siitä kärsinyt. Hyvää arkiruokaa ja helppo valmistakin. Ehkäpä jatkan kuminan maistelua jatkossakin, enempi kuiten ohjeen mukaisiin annoksin...

22.10.2014

Panzanella-salaatti

Katselin telkkarista Jamie Oliverin 15 minuutin ateriat -ohjelmaa. Siinä Oliver teki salaattia, johon yhtenä ainesosana käytettiin kuivahtanutta vaaleaa leipää. Salaatti oli nimeltään Panzanella. Päätin kokeilla sitä, koska yksi merkittävä osa salaattia on tomaatti. Minulle se on kasvisten ylivoimainen kuningatar.

Lisäksi tomaatti on erityisen terveellistä sen sisältämän lykopeenin ansiosta. Pari tomaattia päivässä riittää tutkijoiden mukaan tyydyttämään päivän lykopeenin tarpeen. Lykopeenia saa myös mm. Punaisesta chilistä ja aprikoosista. Tässä siis resepti tuolle Italialaiselle herkuille ja kuivahtaneen leivän pelastukselle!

Panzanella-salaatti
 

Ainekset:

5-7 rkl extra virgin-oliiviöljyä
2-3 kpl valkosipulinkynttä
n. 200 g (4-5 isohkoa viipaletta) vaaleaa leipää
5 kpl kypsää tomaattia tai 500 g kirsikkatomaatteja (punaisia ja/tai keltaisia)
1 kurkku
1 punainen paprika
3 rkl kapriksia
2 kpl kesäsipulia varsineen tai yksi punasipuli
3 rkl punaviinietikkaa
1 tl suolaa
1 tl sokeria
1/2 punainen chili
(mozarella-juustoa)
rouhittua mustapippuria
basilikaa

Ohje:

Kuumenna uuni 175 asteeseen. Leikkaa leivät pieniksi kuutioiksi ja hienonna valkosipulinkynnet.
Sekoita 2 rkl öljyä ja valkosipuli leipäkuutioihin ja levitä uunipellille. Paahda uunissa tai paista leipäkuutioita pannulla, kunnes kuutiot muuttuvat kullanruskeiksi.

Lohko tomaatit ja poista niistä siemenet. Jos käytät kirsikkatomaatteja, riittää niiden halkaiseminen. Lisää kaprikset. Leikkaa kurkku ja paprika kuutioiksi ja sekoita ne kapristen ja tomaattien kanssa. Pilko chili pieniksi paloiksi ja lisää joukkoon. Viipaloi sipulit salaatin sekaan.

Yhdistä loput öljystä, etikka, sokeri, suola ja pippuri. Sekoita kastike salaattiin ja jätä maustumaan n. tunniksi.

Lisää leipä, basilikan lehdet ja halutessasi mozarella ennen tarjoilua.

Isän kommentti:


Sairrraan hyvää! Tomaatti on niiiiin parasta! Ja tässä salaatissa se vaan paranee! Ihan kaikkia aineksia meiltä ei löytynyt... Kesä/punasipuli jouduttiin korvaamaan ruohosipulilla, paprikaa ei löytynyt ensinkään ja leipäkin oli tummahkoa paahtoleipää. Leipä muuten tosiaan kannattaa lisätä ihan lopuksi, ettei se pehmene. Meidän salaatissa oli myös Buffalo mozzarellaa, kun sitä sattui kaapista löytymään. Sopii oikein hyvin tähän salaattiin.

Tomaattina käytimme kirsikkatomaatteja. Maustuessaan niistä irtoaa paljon nestettä, joten jos vain jaksaa kaapia tomaateista siemenet pois, niin salaattiin ei kerry liikaa nestettä.

Pojan kommentti:

Oli kyllä hyvää! En juurikaan mozzarellasta tykkää, mutta tähän salaattiin se vain jotenkin sopi. Enkä basilikastakaan oikein perusta, mutta sekin kyllä tämän herkun kanssa sopi. Kannattaa kyllä kokeilla, jos tekee mieli vähän kevyempää ruokaa! Ja sopii myös lisukkeeksi vähän raskaammankin ruoan kanssa.






17.10.2014

Limetorttu

Seikkailin netissä etsiskellen helppoa leivonnaisreseptiä. Tämän tortun reseptin löysin Lumo lifestyle -blogista. Blogin pitäjä oli siepannut sen jostakin vanhasta Gloria-lehdestä.

Aikaisemmin minun tortun tekeleet ovat rajoittuneet kääretorttuihin ja nekin olen hyvällä prosentilla onnistunut pilaamaan, tavallisesti paistamalla pohjaa liian pitkään :(  Nyt löysin reseptin, joka minunkin hyppysissäni taipui sellaiseksi kuin pitikin. Tätä torttua ei nimittäin tarvinnut paistaa!


Limetorttu

Ainekset:

Pohja:

200 g digestive-keksejä
2 rkl tummaa sokeria
100 g voita sulana

Täyte:

1 tlk (400 g) kondensoitua maitoa (tiivistemaitoa makeutettuna)
4:n limen mehu
2:n limen kuori raastettuna
1  1/2  dl kuohukermaa
Limeviipaleita, sitruunamelissaa yms koristeluun

Ohje:

Murskaa keksit, lisää sokeri ja voi sulatettuna. Sekoita tasaiseksi ja painele massa piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. 

Valmista täyte. Sekoita limemehu ja raasta 2:n limen kuori kondensoidun maidon joukkoon. Vatkaa kerma vaahdoksi ja kääntele se lime-maitoseokseen. Levitä täyte pohjan päälle. Koristele limeviipaleilla ja sitruunamelissalla. Säilytä torttu kylmässä.

Isän kommentti:

Eipä tarvinnut olla kummoinen fakiiri saadakseen tämän tortun valmiiksi. Aikaa meni 20 min ja joltain näppärämmältä menisi luultavasti vielä alle senkin. Aika äkkimakkeeta torttu on ja mietinkin, voisiko pohjan sokerimäärän esim. puolittaa... Toisaalta ihan mukavasti se rapsahteli hampaissa. Mene ja tiedä. Maultaan kuitenkin hyvää ja raikasta.


16.10.2014

Paistettua kuhaa voi-valkoviinikastikkeessa ja peruna-maa-artisokka-purjososetta

Näin opetusalalla toimiessa syksyisin on mahdollisuus viettää syyslomaa koulukiireiden keskellä. Tai no lomaa ja lomaa... Varsinaisesta opetustyöstä kuitenkin. Elämästäänhän ei lomaa voi oikein ottaa eli kaikenlaista hommantouhua on riittänyt. Itselläni on pieni yhden miehen firma kakkoshommana ja niitä töitä on riittänyt tällekin lomalle.

Muu perhe on ollut reissussa ulkomaita myöten. Kotiintulotervehdykseksi ajattelin laitella ruokaa, notta pääsevät taas tähän kotomaan eloon kunnolla kiinni. Tuo voi-valkoviinikastike eli beurre blanc vaikutti niin mielenkiintoiselta kastikkeella, että päätinpäs kokeilla. Kastikkeen resepti on napattu ruokala.fi -sivulta, muutoin ihan omaa tuotantoa ovat. Tälläin tän kerran resepti valmistui:

 

Paistettu kuha:

Ainekset:

Kuhafileetä 1/syömäri
Voita
Mustapippuri/valkopippuri
Suola

Ohje:

Kuumenna paistinpannu. Laita pannulle reilusti voita. Paista kuhafileitä molemmilta puolilta muutama minuutti. Mausta suolalla ja pippurilla.

Peruna-maa-artisokka-purjosose

Ainekset:

500 g jauhoisia perunoita
500g maa-artisokkaa
1 purjo
1 dl kermaa
50 g voita
Suolaa
Valkopippuria

Ohje:

Kuori perunat ja maa-artisokat, pilko pienemmiksi paloiksi  ja laita kylmään veteen, etteivät ne tummu. Halkaise purjo ja huuhtele hyvin! Paloittele purjo pieniksi paloiksi. Laita perunat, maa-artisokat ja purjo kattilaan ja kaada päälle vettä sen verran, että ainekset juuri ja juuri peittyvät. Kiehuttele ainekset kypsäksi (n. 20 min)

Ainesten kypsyttyä kaada vesi pois kattilasta (jätä hieman keitinlientä) ja soseuta. Lisää joukkoon kerma, voi ja mausteet. 

Voi-valkoviinikastike eli beurre blanc

Ainekset:

4 salottisipulia
2 dl kuivaa valkoviiniä
0,5 dl valkoviinietikkaa
1dl kermaa
150 g voita (suolatonta)
Suolaa
Pippuria
Sitruunamehua
(Tummaa balsamicoa koristeluun)

Ohje:

Pane silputut sipulit, viinietikka ja viini pieneen, mielellään paksupohjaiseen kattilaan ja keitä kokoon. Kastiketta tulisi jäädä vain 2-3  ruokalusikallista. Siivilöi sipulit pois, lisää kerma ja keitä pieni hetki. Säädä levyn lämpötila pieneksi ja lisää voi kuutio kerrallaan vatkaten hyvin, että saat sileän, pehmeän ja kiiltävän kastikkeen. Mausta suolalla, pippurilla ja pienellä tilkalla sitruunamehua. Tarjoilussa voit laittaa vaalean kastikkeen kanssa  pieniä "viiruja" tai "pisaroita" tummaa balsamicoa joukkoon.

Isän kommentti:

Maa-artisokka  ei ole koskaan ollut suosikkini, eikä se ole edelleenkään sitä, ei perunasoseessa eikä muutoinkaan. Jotenkin se kuitenkin vaan sopi tähän kokonaisuuteen jopa minun suussani. Ehkä tuo tumma balsamico antoi sen pienen säväyksen, jota maa-artisokka minun suussani kaipasikin. Purjot kannattaa pilkkoa aika pieniksi ennen keittämistä ja soseuttamista. Saattaa muuten pian käydä niin, että sellaisia pitkiä säikeitä soseen seasta löytyy. Olen vaan kuullu moisesta puhuttavan... ;)

Tuosta beurre blanc-kastikkeesta voin sanoa sen, että VOI ELÄMÄN KEVÄT, on muuten hieno kastike kuhalle. Yleensäkin sitä tarjotaan vaalean kalan kastikkeena ja täytyy sanoa, että totta haastelevat. Tuli ihan edesmennyt Olga-mummi mieleen tuota  kastiketta tehdessä. Nimittäin kun ottaa pöydälle ensin purkin kermaa ja paketin voita, niin on varmasti maku kohdillaan. Ja tuolla voimäärällä tämä kastike kyllä maistuu.

Kuha on hieno kala, vaikka siika onkin oma suosikkini. Kuhaa ei passaa paistaa liikaa, että ei mene liian kuivaksi. Hyvin onnistui tällä kertaa.

Alkupaloiksi tein yhden hengen voileipäkakut ja jälkkäriksi limetorttua. Perhe tuntui olevan tyytyväinen, :) joten seuraavia kokeiluja odotellessa!

12.10.2014

Uuniperunat

Uuniperunoita tällä muotilla olen valmistanut jo pian parikymmentä vuotta. Muistaakseni Makupalat-ohjelmasta napattu on tämäkin ohje. Tässä ohjeessa "erilaista" on se, että peruna halkaistaan ja leikattuun pintaan otetaan väri paistinpannulla ennen uunissa kypsentämistä. Oikein kelpo lisuke lihalle!



Ainekset:

6-8 jauhoista perunaa (esim. Rosamunda)
Suolaa
Mausteita (esim. mustapippuri, timjami, rosmariini yms.)
Öljy

Ohje:

Pese perunat ja halkaise pitkittäissuunnassa. Ota halkaistuun pintaan väri paistamalla niitä muutama minuutti öljyssä pannulla. Levitä leivinpaperi pellille ja nostele perunat siihen paistopinta ylös päin. Ripottele pinnalle suolaa ja mausta mielesi mukaan. Paista uunissa 175 asteessa n. 50-60 minuuttia. 

Isän kommentti:

Kuten kuvasta näkyy, perunoista tulee kivan näköisiä ja kokemuksesta voin sanoa, että myös huippuhyviä. Perunoiden kanssa sopivat esim. erilaiset maustetut tuorejuustot. Tai laita päälle vaikkapa vain ylähuuli ;)

6.10.2014

Hunajapossu

Edellisenä päivänä oli ollut pitsapäivä, sattuneesta syystä... ;) Sunnuntaille halusimme sitten sellaista mukavan arkista sunnuntairuokaa. Ei mitään liian juhlavaa, mutta kuitenkin vähän parempaa. Pojan yläkoulun köksän kirjasta (Hyvää pataa) sellaista lähdimme hakemaan. Pojan silmiin iskeytyi hunajapossun ohje ja sen päätimme toteuttaa. Iskä siis kipaisi kauppaan hakemaan tarvikkeita. Lisukkeiksi päätimme tehdä uuniperunoita ja yrttiporkkanoita. Näin ruokamme sitten valmistui:


Hunajapossu

Hunajapossu



Ainekset:

400 g porsaan ulkofileetä
4 pientä sipulia

Mausteseos:

3/4 rkl hunajaa
1 rkl öljyä
1 rkl soijakastiketta
2 tl suolaa
2 tl paprikajauhetta
1/2 tl valkopippuria
1 tl timjamia

Kastike:

1-2 dl paistolientä
1-2 dl vettä
1 rkl vehnäjauhoja

Ohje:

Sekoita mausteet pienessä kulhossa ja kääntele liha siinä. Jätä muutamaksi tunniksi masutumaan, jos mahdollista.
Aseta liha ja kuoritut sipulit paistopussiin, kaada mausteseos päälle ja sulje pussi. Työnnä lihalämpömittari paksuimpaan kohtaan. Muista leikata paistopussin nurkasta pieni pala pois, että pussi ei halkea uunissa.
Nosta liha pellille ja paista uunissa 175 asteessa n. tunti. Kun lämpömittari näyttää 77 astetta, nosta liha uunista ja anna sen levätä n. 10 min ennen leikkaamista.
Valmista sillä aikaa kastike. Sekoita paistoliemi, vesi ja jauhot kattilassa. Kiehauta kastikkeeksi ja mausta tarvittaessa oman makusi mukaan.

Isän kommentti:

Ensinnäkään meillä EI ollut paistopusseja eikä kyllä pieniä sipuleitakaan. Niinpä jouduimme soveltamaan eli vuorasimme vuoan foliolla ja pienet sipulit korvasimme ison sipulin lohkoilla. Ihan hyvää siitä tuli silti! Ja varsin mureaa lihaa saatiin aikaiseksi. Paistopussissa luultavasti pintaan olisi saanut enemmän väriä tai vaikkapa vaan raottamalla loppuhetkiksi foliota, mutta nyt siitä tuli tällaista. Kastikekin maistui varsin hyvälle. Maustoimme sitä puna-viherpippuriseoksella ja hyvin se tuntui tähän sopivan.

Pojan kommentti:

Liha oli todella mureaa ja maukasta. Paistoliemestä valmistunut kastike sopi erittäin hyvin lihan ja porkkanoiden kanssa. Kokonaisuudessaan oikein maistuva annos.

15.9.2014

Poronlihakeitto (6 hlö)

Tämän keiton ohjeen sain pitkäaikaiselta ystävältäni. Hän meni naimisiin kesän loppupuolella ja lappilaisena hän tietysti tarjoili nuorikkonsa kanssa poronlihakeittoa ja Lapin rieskaa. Olen itse asunut aikoinani Rovaniemellä viettäen railakasta opiskelijaelämää ja tykästynyt poronlihan makuun. Kuivalihakin maistuu vaikka etelän variksen suuhun sen maku saattaakin joskus olla liian voimakas.

Kesällä vanhempieni käydessä toivat he mukanaan käristyslihaa. Pakkasessa se sai ollakin tähän päivään saakka. Nyt oli aika kokeilla tuota mainiota keittoa poikani kanssa. Tässä teillekin ohje, jota ehdottomasti kannattaa kokeilla.


Poronlihakeitto

Ainekset:

300 g poron lihaa
1 sipuli
25 g voita
250 g Koskenlaskija Savuporo-sulatejuustoa
1-1,5 l vettä
2 lihaliemikuutiota
5 perunaa
5 katajanmarjaa
n. 1 tl mustapippuria
1/2 rkl soijakastiketta
200 g leipäjuustoa/juustoleipää
persiljaa

 

Ohje:

Sulata käristysliha ohjeen mukaan, Paista lihaa pannussa ilman rasvaa, Lisää pilkottu sipuli ja voi pannulle. Anna lihan ruskistua ja sipulin kuullottua n. 20-30 minuuttia sekoittaen välillä. Sillä aikaa kuori ja pilko perunat kuutioiksi. 

Kiehauta vesi kattilassa ja lisää lihaliemikuutiot. Sekoita ruskistuneet lihat lihaliemeen. Lisää mustapippurit, katajanmarjat , soijakastike ja perunat ja kiehuttele miedolla lämmöllä. Lisää sulatejuusto juuri ennen kuin perunat ovat kypsiä ja anna juuston sulaa kokonaan. Lopuksi laita leipäjuustokuutiot keittoon ja anna hiukan pehmetä. Koristele persiljalla, Nauti hyvällä ruokahalulla Lapin rieskan kanssa!

Isän kommentti:

Ihan hurrrrrjan hyvää keitto! Paras poronlihakeitto, mitä ikinä olen tehnyt! Tosin samalla myös ensimmäinen poronlihakeitto, jota olen valmistanut ; ) mutta se ei millään muotoa ole pois mausta. Eikä meillä edes ollut katajanmarjaa... Jonkin verran vaivaa ja aikaa tekeminen tietysti vaatii, mutta makukin sitten on sen mukainen. Parahultaista on tämä!

Pojan kommentti:

 Oli kyllä armottoman hyvää! Itse en ole niin leipäjuuston ystävä, mutta tässä keitossa kyllä oli hyvää. Ei voi valittaa. Kannattaa ehdottomasti kokeilla!

13.9.2014

Chorizo-pannu

Kauhee nällkä! Taas piti tehä ruokaa. Sain idean ruokaan tädiltäni. Olimme äitin kanssa kesäkuussa 2013 Englannissa, jossa tätini teki kyseistä ruokaa. Oli silloin niin mahottoman hyvää, että piti ihan itse kokeilla. Tässäpä resepti:

Ainekset: 

400 g Chorizo-makkara
1 paprika
1 kesäkurpitsa
5-6 salottisipulia
4-5 valkosipulin kynttä
250 g Beluga-linssejä
1 prk aurinkokuivattuja tomaatteja
200 g fetajuustoa (salaattijuusto)

Ohje:

Lämmitä uuni 200 asteiseksi. Pilko makkarat, puolita sipulit ja laita ne valkosipulin kynsien kanssa leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja paista uunissa n. 15 min. Kääntele puolivälissä.  Lisää pellille paprika, kesäkurpitsa ja aurinkokuivatut tomaatit. Paista vielä 15 min. Lisää linssit ja feta ja laita pelti uuniin vielä muutamaksi minuutiksi.

Chorizo-pannu
 


Pojan kommentti:

Ruoka oli simppeli tehdä sekä oli maukkaan makuista. Lisäsimme ruokaan vielä ripauksen suolaa, mutta maistellessamme huomattiin, että sen olisi voinut jättää pois. Ei ollut mitään terveysruokaa kasviksista ja linsseistä huolimatta. Aika rasvaista nimittäin... 

Isän kommentti:

Itselläni oli menoa, enkä ehtinyt osallistua tämän aterian valmistukseen muutoin kuin pilkkomalla makkaroita ja muita aineksia. Hyvin poika kuitenkin selviytyi ja palattuani kotiin pellillä odotteli varsin pyttipannumainen ateria. Erittäin maukasta, erittäin maukasta sanoisin! Rasvaa oli sen verran, että saattaisi sopia jopa alushousupäivän ateriaksi ;) Kannattaa kokeilla!

27.8.2014

Papu-pekonihöyste



Muutama päivä sitten teimme chorizo carbonaraa. Siitä jäi jokunen chorizomakkara tähteeksi, joista vaimoni teki makkarakastiketta. Oli muuten arrrrrmottoman hyvää! Tänään kastiketta oli vielä jäljellä ja muutama perunakin löytyi. Kylkeen tarvitsi siis vain jonkin lisäkkeen. 

Jääkaapista löytyi 250 g tuoreita papuja ja paketti pekonia. Siitä sitten sainkin inspiraation papu-pekonihöysteeseen. Harvoin kyllä mistään inspiroidun. Varsinkaan pavuista, mutta meille miehille vaan joskus käy näin :)



Ainekset:

250 g tuoreita papuja
170 g pekonia
1/2-1 punainen chili
2-3 valkosipulin kynttä
Balsamicoa
Suolaa
Mustapippuria

Ohje:

Huuhtele pavut ja keitä niitä väljässä vedessä n. 10 min. Pavut pitää keittää, koska ne sisältävät haitallisia aineita, glykosideja. Näin ainakin internetin ihmeellinen maailma väittää. Ja sitä on meidän harrastelijoiden uskominen! Keittämisen jälkeen jäähdytä pavut välittömästi kylmässä vedessä kypsymisen lopettamiseksi. Näin pavut pysyvät napakampina ja niitä on varsin mukava pureskella.

Kun pavut on hiljaksiin kiehumassa, kuumenna paistinpannu, leikkaa pekoni paloiksi ja paista ne rapsakoiksi. Kun pekoni on paistettu, siirrä ne talouspaperin päälle, jotta liika rasva imeytyisi niistä pois ja ne tulisivat entistä rapsakammiksi.

Kuullottele pekonista irronneessa rasvassa pilkottu valkosipuli ja chili. Lisää pannulle pavut ja pekoni ja kuumenna. Mausta balsamicolla, mustapippurilla ja suolalla. 

Isän kommentti:

Kirjoitetun tekstin määrän perusteella luulisi, että olisi isompikin homma. Ei pidä paikkaansa! Ohjetta on helppo muunnella, lisäillä tai vähentää chilin ja valkosipulin määrää. Balsamicon voi korvata jollain muulla itselleen sopivalla ainesosalla. Pekonin sijalla chorizo voisi toimia. Testatkaa , tuunatkaa ja nauttikaa!

24.8.2014

Chorizo carbonara



Appiukko oli kutsuttu kylään ja tarkoituksena oli tarjota sienimuhennoksella täytettyjä jättisipuleita ja paprikoita, mutta pääteltiin siinä sitten porukalla, että jotain muutakin voisi olla tarjolla, varsinkin kun sienet eivät kuulu poikani suosikkeihin. Perheen toinen puolisko keskittyi täyttelemään  sipulit ja paprikat ja me miehet otettiin vastuu lopusta. Jamie Oliverin innoittamana päätimme kokeilla chorizo carbonaraa, tosin näin kotimaisella vivahteella.


Ainekset:

300 g penne-pastaa
140 g chorizo-makkaraa
170 g pekonia
I punainen chili
4 valkosipulin kynttä
1 rosmariinin oksa
2 dl kermaa
2 kananmunaa
Juustoraastetta (esim. parmesan, pecorino tai sitten sitä, mitä jääkaapista löytyy)
Sitruunamehu
Suola
Pippuri

Ohje:

Keitä pasta ohjeen mukaan. Sillä aikaa kuumenna pannu, lisää pekoni ja chorizo pieniksi pilkottuina ja ruskista. Lisää valkosipuli, chili ja rosmariini ja hauduta vielä muutama minuutti. Mausta suolalla.

Tee kastike laittamalla kerma ja rikotut munat kulhoon. Lisää sitruunamehu, juusto hienoksi raastettuna, pippuri ja suola. Sekoita.

Valuta pastasta keitinvesi. Sekoita pasta ja kastike kattilassa tai kulhossa keskenään ja nauti!

Isän kommentti:

Erittäin maukasta! Jamie Oliveri tätä teki pelkästään chorizosta mutta me varmistimme maun vielä perinteisesti lisäämällä pekonia. Ei mitään kevytruokaa, mutta luulenpa, että juuri siksi maku oli kohdillaan. Kannattaa kokeilla!

Pojan kommentti:

Carbonara oli todella hyvää ja oli mukavaa, kun oli vähän erilaista normaaliin carbonaraan verrattuna. Ei voi muuta kuin kehua. Helppo valmistaa ja suosittelen!

21.8.2014

Tomaatti-chilihillo

Tervehdys pitkästä aikaa! Työt ovat alkaneet ja pojallakin lukio–opinnot, joten hiljaisuus bloggausrintamalla on kestänyt jo hyvän tovin. Eilen oli kuitenkin aika korjata asia.

Lueskelin  Mullikkabladetia eli tutummin Itä-Suomen äänenkannattajaa Savon Sanomia.  Lehdessä ilmestyvässä Ruoka-ja juomaosiosta hyppäsi silmille mielenkiintoinen hillokkeen ohje. Vaikka kello oli jo iltapuuhien ajassa, hyppäsin hienoon  Opeliini, tuohon automaailman Claudia Schifferiin, ja ajoin kaupasta hakemaan muutamia puuttuvia ainesosia. Kotiin tullessa poikakin oli tullut iltamenositaan ja kysäisi, että voisimmeko tehdä pitkästä aikaa jotain ruokaa blogiimme.  Siitäpä sitten sauvasekoitin surisemaan siltä istumalta. Ja näin se kaikki tapahtui:



Tomaatti-chilihillo

Ainesosat:

0,5 kg kypsiä tomaatteja
3 punaista chiliä
Pieni pala tuoretta inkivääriä
0,75 dl valkoviini- tai omenaviinietikkaa
1,5 dl sokeria
1 rkl hyvää oliiviöljyä

Poista tomaateista kova kanta ja lohko tomaatit neljään osaan. Pilko chili ja pyöräytä ne tehosekoittimessa yhdessä tomaattien kanssa hienoksi. Kaada sose kattilaan. Lisää hienoksi raastettu inkivääri, sokeri ja etikka soseeseen ja keitä miedolla lämmöllä n. 1/2 tuntia. Lisää oliiviöljy ja keitä vielä 15 min. Purkita hillo puhtaisiin, kuumiin lasipurkkeihin ja anna jäähtyä. Hillo sopii lihan kanssa tai vaikkapa hampurilaisten kastikkeena.

Isän kommentti:

Jos ei keittoaikaa oteta huomioon, niin varsin nopea on hillo tehdä. Soseutin ainekset sauvasekoittimella. Chiliä soseuttaessa sain chilin mehua sormiani ja tietysti rapsutin chilisillä sormilla otsaani. Jonkin aikaa sitten kirveli niin maan perusteellisesti. Chili ei meinannut millään sauvasekoittimella soseutua, joten surautin sen vielä uudelleen, kun olin hillon keitellyt. Hyvin toimi sekin.

Sosetta tuli noin 4-5 dl, josta onnistuimme purkitusvaiheessa kaatamaan pöydälle desin verran. Hienomotorinen näpertely ei olo kyllä meidän miesten genree... Hiillosta tuli todella maukasta ja tässä odotellaankin, että pääsisimme kokeilemaan, miltä se maistuu vaikkapa lihan kaverina tai hampurilaisissa.

Pojan kommentti:

Hillo oli helppo ja tosi nopea tehdä. Valmistaminen kesti n. puolitoista tuntia + tiskaukset päälle! 

19.7.2014

Kompostikakku (mansikkakakku)

Tämän kakun tarina juontaa juurensa 2000-luvun alkuun. Televisiossa pyöri jokin ruokaohjelma, (olin tätä kirjoittaessa varma, että kyseessä oli TV 2:n Makupalat, mutta heidän arkistoistaan en ohjetta kuiten löytänyt, joten jokin muu sitten lienee...) jossa kyseinen mansikkakakun ohje esiteltiin. Oli tulossa äitienpäivä, joten päätin yllättää vaimoni tällä leipomuksella. Ihanhan se onnistui ja sen jälkeen on tainnut olla yksi leivotuimmissa kakuista tässä taloudessa.

Mansikkakakusta meidän perheen suussa nimi muuttui kompostikakuksi muutama vuosi tämän jälkeen. Vaimoni antoi ohjeen yhteiselle kollegallemme, joka ohjetta pyysi. Vaimoni vielä kehui, että tällä ohjeella ei voi epäonnistua.Kollega oli sitten hieman noin mitoilla mittaillut ainekset kakkuun ja paistamisen jälkeen todennut, että se kelpaa ainoastaan kompostiin... Siitä Kompostikakku-nimitys jäi elämään, tosin nimeään paljon paljon parempana!



Ainekset:

Pohja:

200 g voita
200 g sokeria
200 g vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
3 munaa

Täyte:

100 g (appelsiini)tuorejuustoa
1 dl kermaa
1/2-1 dl sokeria
2 dl mansikkasosetta
2 rkl maissijauhoja
2 munaa

Ohje:


Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Sekoita leivinjauhe vehnäjauhoihin. Lisää munat ja jauhot vuorotellen vaahtoon. Vuoraa irtopohjavuoka leivinpaperilla ja kaada taikina vuokaan. Levittele kakkutaikina vuoan pohjalle ja reunoille tasaiseksi kerrokseksi.

Soseuta mansikat ja sekoita kaikki täytteen ainekset keskenään. Kaada täyte vuokaan ja lopuksi "nypi" vaikkapa lusikan varrella taikinaa vuoan reunoilta ja pohjalta täytteen sekaan. Paista uunin alatasolla 200-225 asteessa n. 40 min.

Kakun jäähdyttyä voit sitten tuunailla kakun ulkonäön mieleiseksesi esim. kermavaahdolla tai mitä nyt mieleen sattuu juolahtamaan. Omasta mielestäni kakku on parhaimmillaan ihan vaan vaahdotetun vaniljakastikkeen ja tuoreiden mansikoiden kera. Namskis!

Isän kommentti:


Opiskelukaveri oli tulossa kylään perheensä kanssa ja heille päätimme tarjota kompostikakkua. Kakut eivät kyllä varsinaisesti kuulu bravuureihin, jos niin mikään, mutta hyvä se on silloin tällöin niitäkin kokeilla. Olikin huojentavaa, että perheen varsinainen kakuntekijä oli paikalla tukemassa taustaa.. Tässä on kyllä sellainen kakku, jota kannattaa kokeilla eikä tällä ohjeella voi epäonnistua... ;)

18.7.2014

Sitruunaperunat ja chilinen maustevoi

Iltana eräänä seikkailin netin ihmeellisessä maailmassa etsiessäni uusia perunareseptejä ja törmäsin australialaisella HWW:n sivustolla sitruunalla maustettuihin perunoihin. Päätin oitis kokeilla, millaisen säväyksen sitruuna perunalle antaa. Samassa ohjeessa oli myös maustevoin tekeminen broilerille. Siitäpä suorin sitten kauppaan ostamaan raaka-aineita. Tosin hyvän mutta lyhyen muistin omaavana unohdin ostaa sitruunan ja maustevoihin tarvittavat aurinkokuivatut tomaatit, mutta vaimoni ystävällisessä avustuksella nekin ilmestyivät pöydälle, kun ruuan valmistamisen aika tuli.

Kylppäriremontin jälkimainingit löivät vielä melkoisen korkeina ja niitä siivoillessa poikani vastasi ruuanlaitosta. Väliin huutelimme oven raosta, miten mikäkin vaihe tulisi suorittaa ja minun lähtiessä pienelle työkeikalle vaimo avusti poikaa valmistamaan ruuan loppuun. Varmaan siksi sainkin turkasen hyvää ruokaa saapuessani kotiin :)

Broilerifilee chilivoilla, pekonia, sitruunaperunat ja salaatti


Ainekset (neljälle)

4 broilerinfileetä
n. 1 kg perunoita
60 g voita
1 rkl aurinkokuivattuja tomaatteja
1/2 tl kuivattua chiliä
1 sitruuna
suolaa
1/2 tl mustapippuria
öljyä paistamiseen

Ohje:


Ota voi pehmenemään huoneenlämpöön. Pilko aurinkokuivatut tomaatit ja sekoita ne yhdessä chilin kanssa voihin. Laita maustevoi kelmulle, kääri tiiviiksi pötkyläksi ja laita jääkaappiin jähmettymään.

Lohko kuorimattomat perunat pitkittäin neljään osaan. Mausta perunat suolalla, pyörittele öljyssä ja laita leivinpaperilla päällystetylle pellille. Paahda perunoita n. 40 min. 200 asteessa välillä käännellen. Perunoiden ollessa uunissa paista broilerifileet,

Kun perunat ovat valmiit, raasta yhden sitruunan kuori kulhoon. Purista sekaan 1-2 rkl sitruunamehua ja lisää mustapippuri. Sekoita ainekset keskenään ja ripottele perunoiden päälle. Nauti perunat ja broileri maustevoin ja hyvän salaatin kera!

Isän kommentti:


Chilivoi maustoi broilerin hienosti. Sitruunalla maustetut perunat olivat huippuhyviä, joten sitä tullaan käyttämään toistekin. Kannattaa kokeilla!

Pojan kommentti:


Perunoihin sai todella hyvän maun sitruunan kuoren ja sitruunan mehun kanssa. Pidin maustevoita hetken ajan pakkasessa, jotta se jähmettyisi paremmin. Mietin, että tuleeko siitä liian tulista tuon chili määrän kanssa, mutta juuri täydellistä oli. Kana oli erittäin mureaa.

12.7.2014

Kermainen purjo-herkkusienikala

 Pari päivää sitten menin paikalliseen markettiin ostamaan kalatiskilta vaalealihaista kalaa. Ajatuksenasi oli ostaa kuhaa tai vaikkapa siikaa varmistaakseni purjolla ja herkkusienillä höystettyä uunikalaa. Kuhaa tai siikaa ei kaupasta kuitenkaan löytynyt. Ensin en ollut siitä moksiskaan,  mutta aika pian olin jo moksiskiin! Miten voi olla mahdollista, että kaupungin ainoasta oikeasta kalatiskistä ei löydy muuta kalaa kuin lohta... Nooh, aikani tuumailtua ei auttanut muu, kuin marssia pakastealtaalle, ostaa seitä ja pärjätä sillä.

Kyseinen ohje on kulkenut mukanani jo ainakin parisenkymmentä vuotta ja sen alkuperä on hämärän peitossa. Tällä ohjeella en ole edes valmistunut kalaa varmaan kymmeneen vuoteen, mutta nyt halusin opettaa sen valmistuksen pojalleni.



                                   

Ainekset:


n. 500 g vaaleaa kalaa fileenä
1 purjo
1 prk kokonaisia herkkusieniä
1 prk ruokakermaa (kalalle) 
homejuustoa
kalamaustetta
suolaa
öljyä paistamiseen

Ohje:


Kuullota purjo ja herkkusienet pannulla. Voitele uunivuoka ja laita kala vuokaan. Mausta suolalla ja kalamausteella. Kaada purjo-herkkusieniseos kalan päälle. Lisää lopuksi homejuusto ja ruokakerma. Paista uunissa 175 asteessa n. 35-40 minuuttia.

Isän kommentti:

Jälleen perin helppo ja nopsa ohje. Sen verran vinkkiä voin antaa, että jos teet kyseisen ruuan pakastekalasta, ottaa se varmasti tuon 35 minuuttia valmistuakseen. Tuoreesta kalasta aika on hieman lyhyempi. Poikani ei tykkää homejuustosta, joten päälle laitoimme osaan kalaa Koskenlaskija-sulatejuustoa. Hyvää niinkin, mutta omasta mielestä homejuusto kruunaa koko jutskan!

Pojan kommentti:

Oli jälleen hyvä ja helppoa!

2.7.2014

Broilerin paistileike, paistetut perunat ja ketsuppinen majoneesikastike

Perheen miehet olivat tänään taas tutun ongelman edessä. Mitä tänään syötäisiin? Hunajakalan tähteeksi oli jäänyt muutama Lapin puikula, joten ne aioimme ainakin käyttää hyväksi. Ostimme sitten tykö broilerin paistileikkeitä ja teimme kylkiäiseksi majoneesikastikkeen. Joskus olen moisen kastikkeen netistä bongannut, olisiko ollut Ruokala.net -sivustolla, joten se pohjaksi ja loput tuunasimme mieleiseksemme. Tässä siis tämän päiväinen suorituksemme.

Broileria, paistettua perunaa ja ketsuppinen majoneesikastike

Perunat:

n. 1 kg keitettyä (kiinteää) perunaa
suolaa
paprikajauhetta
rypsiöljyä paistamiseen

Broilerin paistileikkeet:

Broileria
musta-, rose- ja viherpippuria
suolaa
rypsiöljyä ja voita paistamiseen

Ketsuppinen majoneesikastike:

100 g Auran kurkkumajoneesia
100 g Auran paprikamajoneesia
100 g smetanaa
3 rkl ketsuppia
2 rkl kuivattua sipulirouhetta
1 rkl valkoviinietikkaa
1-2 tl paprikajauhetta
1/2 tl cayannepippuria
1/2 tl suolaa

Ohje:

Sekoita kastikkeen ainekset keskenään ja laita kastike jääkaappiin maustumaan. Jos ei noita kyseisiä majoneeseja satu jääkaapissa olemaan, voi ne varmasti korvata ihan perustavaralla.
Ota kaksi paistinpannua. Laita toiselle rypsiöljyä ja voita. Paista broilerit kypsiksi. Rouhi pippurit morttelissa. Mausta broileri pippuriseoksella ja suolalla.
Lohko perunat kuorineen. Laita toiselle paistinpannulle öljyä ja paista perunat. Mausta suolalla ja paprikajauheella. Nauti!

Isän kommentti:

Tämä on helppo toteuttaa tällaisen amatöörikokinkin. Ja kun on kaksi tekijää, niin joutuu vielä nopsempaan. Kastikkeen kanssa hieman haettiin oikeaa lopputulosta, mutta pojan ajatus cayannepippurin lisäämisestä kruunasi sen täydellisesti! Lapin puikula on jauhoinen peruna, mutta kun paistoimme sen kuorineen, pysyi se hyvin kasassa pannulla. Normaalisti paistettuihin perunoihin suosittelen kyllä kiinteämpää lajiketta. Koko komeutta maisteltiin hyvillä mielin ja hartaasti. Kannattaa kokeilla, varsinkin tuota kastiketta. Se on ihan sairaan hyvää!

Pojan kommentti:

Oli varsin onnistunut lopputulos. Kastike onnistui tosi hyvin, vaikka itse sanonkin. Broileri oli mureaa ja maukasta. Perunatkin maistui mielestäni paremmalta noin paistettuina! Suosittelen!



30.6.2014

Hunajakala

Hunajakala

Tämän ohjeen poimin aikoinaan television ruokaohjelmasta nimeltään Makupalat Ohjelmassa oululaiset Janne Pekkalan (kokki) ja Timo Nykyri (apukokki) valmistivat ruokia periaatteella "Yksinkertaista ruokaa tutuista aineksista." Ihastuin ohjelmassa siihen, että ruokaa ei todellakaan tehty otsa rypyssä ja reseptit oli helppo toteuttaa. Yllä olevasta linkistä pääsee Ylen sivuille, jonne on koottu ohjelman reseptit. Nykyisin Pekkalan pyörittää ravintolaa Oulun kupeessa Kiimingissä ja Nykyri toimii edelleen Ylen  toimittajana Oulussa.

Tein ensimmäisen kerran Hunajakalaa äitienpäiväksi 2000-luvun alussa. Siitä lähtien se on ollut melkoisessa suosiossa ja sitä on tehty sitten mitä erilaisimmissa yhteyksissä mitä erilaisimmille vieraille. Tämä on kyllä niin hyvää, että jos ei kalasta muuten pitäisikään, niin tätä syötyään saattaa mieli muuttua!




Hunajakalaa ja Lapin puikulaa


Kala:

N. 1 kg lohifileetä
2-3 suolakurkkua
3/4 dl sitruunamehua

Kastike:

1/2 dl juoksevaa hunajaa.
2-3 murskattua valkosipulin kynttä
1 dl kerma
2 rkl vehnäjauhoja
Rakuunaa
Sitruunapippuria
Tilliä

Laita lohifile voideltuun uunivuokaan. Kuutioi kurkut ja valuta siivilässä. Ripottele fileen päälle sitruunapippuria ja rakuunaa. Lisää fileen päälle valutetut kurkkukuutiot. Valmista kastike sekoittamalla hunaja, sitruunamehu, murskatut valkosipulit, kerma ja vehnäjauhot keskenään. Kaada kastike fileen päälle ja paista 175 asteisessa uunissa n. 35-40 minuuttia. Koristele lopuksi tilillä ja tarjoa vaikkapa perunamuusin ja salaatin kera.

Isän kommentit:

Kesti n. 15 minuuttia, kun saimme kaksistaan kalan siihen kuntoon, että se oli matkalla uuniin. Kala toki oli valmiiksi fileenä, mutta kohtalaisen nopsa on siis tehdä. 35 minuuttia riitti meidän kiertoilmauunissa mainiosti ruuan kypsymiseen. Hunajakala on melko makeahkoa, eli jos haluaa, voi hunajan määrää vähentää. Lisukkeeksi laitettiin suosikkiperunaani Lapin puikulaa,  muutama suolakurkkulohko ja koristeeksi hieman ruohosipulia.

Pojan kommentit:

Joo, oli tosiaan nopea valmistaa ja herkullisen makuista. Itse jättäisin kylläkin suolakurkut pois ja söisin sitä kalan kanssa vasta sen jälkeen, kun se on paistettu. Eli en laittaisi suolakurkkua uuniin, mutta oli herkkua näinkin! :)

21.6.2014

Valkosipulikeitto

Valkosipulikeitto

Juhannuksena tapanamme on ollut jo kymmenkunta vuotta kokoontua muutaman naapurin kanssa viettämään keskikesän juhlaa. Kukin vuorollaan järjestää kestit, jonne jokainen perhe valmistaa oman osansa illan menusta. Otimme poikani kanssa vastuullemme alkukeiton tekemisen. Koska valkosipuli on molempien suuressa suosiossa, sehän käy ihan mihin tahansa ruokaan tai vaikkapa aamupuuroon tai jogurtin kanssa :) , niin päädyimme valkosipulikeittoon.

Käytimme tällä kertaa keitossamme kiinalaista yksikyntistä valkosipulia. Hyvin sekin luonnistui, vaikka normaalisti keitto valmistuukin perinteisemmän oloisesta kynsilaukasta. Ohjeemme on n. neljälle hengelle, joten siitä sitten muokkaamaan, jos syöjiä on enemmän. Lähes vastaava resepti löytyy ainakin Etsi resepti.fi -sivustolta ja onhan näitä netti pullollaan. Tässä kuitenkin meidän versiomme!


Valkosipulikeitto

Ohje neljälle:


4 valkosipulia
1 jauhoinen peruna (esim. Rosamunda tms.)
1 sipuli
2 1/2 dl kasvislientä
2 1/2 dl kevytmaitoa
1-2 timjamin oksaa
1 dl kermaa
1/2 paketti Koskenlaskijaa
Suolaa
Valkopippuria

Laita oliiviöljyä vuoan pohjalle. Leikkaa valkosipuleista kärjestä pala pois, pistä leikkauspinta alassuin vuokaan ja paahda uunissa 200 asteessa n. puoli tuntia. Kuori ja kuutioi sipuli ja peruna ja kuullota oliiviöljyssä kattilassa. Kuori ja lisää paahtuneet valkosipulit joukkoon. Kaada sekaan kanaliemi, maito ja timjami ja kiehuta, kunnes peruna on kypsynyt. Lisää Koskenlaskija ja sulata se keiton sekaan. Lopuksi poista timjaminoksat, soseuta keitto ja mausta suolalla ja valkopippurilla.

Isän kommentit:

Tulipa hyvä keitto! Perunana käytimme Lapin puikulaa pari kappaletta. Oli varsin helppotekoinen ja maistui patongin kera juhannusjuhlijoille, Kuten kuvasta huomaatte lautasella pilkistää keiton seasta myös vihreää (se on persiljaa!). Oli vaan niin vikkelä, että ehti upota, ennen kuin saatiin kuva otettua...


Pojan kommentit:

Keitto oli helppo tehdä ja todella hyvän makuinen. Valkosipuli ei yllättäen maistunut niin vahvasti, kuin kuvittelin, mutta hyvän makuista siitä huolimatta. Jopa parempaa, kuin osasi odottaa. Suosittelen!

20.6.2014

Possupihvit ja varhaiskaalisalaatti

Possupihvi ja varhaiskaalisalaatti


Tänään yllätimme itsemme ja päätimme tehdä liharuokaa. Tai no liharuoka meidän taloudessa ei ole mikään yllätys vaan se, ettäs lisukkeena oli pelkkiä kasviksia. Näin kesän grillikaudella koetetaan kuitenkin välillä syödä vähän kevyemmin, joten ajattelimme tarjota lihan kanssa pelkkiä kasviksia. Grillikausikaan ei tosin ole vielä meillä päässyt käyntiin, kun kylppäriremontti vie suurimman huomion ja uusi grilli on vielä kasaamatta. Vanha on jo autuaammilla grillausmailla...


Tässäpä tämän päivän työsuorituksemme. Salaatin ohje on Kotiliedestä hieman tuunattuna, muu osa on omia aivoituksia.

Possupihvi ja varhaiskaalisalaatti
Salaatti:

500 G varhaiskaalta
1 kurkku
1 sipuli
1dl rypsiöljyä
1/2 dl väkiviinaetikkaa
1rkl sinapinsiemeniä
Suolaa
Valkopippuria
(Sokeria)

Suikaloi kaali. Viipaloi sipuli seitinohuiksi siivuiksi. Raasta kurkku ja valuta siivilässä kädemmenellä hieman painellen.
Sekoita öljy, etikka ja sinapinsiemenet keskenään. Mausta suolalla ja valkopippurilla. Halutessasi lisää vielä muutama teelusikallinen sokeria. Lisää kastike salaattiin ja anna maustua jääkaapissa. Salaatin kanssa valmistimme possun ulkofilepihvit, sipuli-herkkusienipaistosta ja maissia.

Isän kommentti:

Poika paistoi pihvit ja hyvin paistoikin! Lisäksi hänelle lankesi salaatinkastikkeen tekeminen. Itse suikaloin salaatin ainekset, paistoin herkkusienet, sipulit ja maissin. Eihän meiltä mitään sinapinsiemeniä löytynyt salaatinkastikkeen maustamiseen, vaikka niin oltiin varmoja... Sinappijauhetta sen sijaan oli, joten käytettiin sitä puolikas ruokalusikallinen. Siitäkö lie johtuen kastike sitten tarvitsi kolme teelusikallista sokeria. Hyvin saatiin maku kuiten tasapainoon ja kaikilta maistajilta tuli kehut. Ja oli niitä muitakin, kuin itse tekijät ;)

Pojan kommentti:


Ateria oli kokonaisuudessaan erittäin hyvä. Etenkin paistetut sienet ja sipuli oli todella hyvä lisä. Ei voi valittaa!

















19.6.2014

Spagetti a la tonno

Spagetti a la tonno

 
Spagetti a la tonno oli opiskeluaikojeni suosikki ja välttämättömyys. Opiskelijan budjetilla ei pystynyt gourmetruokia ostelemaan, joten ne oli valmistettava itse ;) En muista, mistä olen ohjeen saanut, mutta sillä ole niin väliä. Tämä ruoka on erittäin nopea valmistaa ja mikä parasta, maistuu ihan mahdottoman hyvälle, varsinkin jos tästä tykkää! Tästä ohjeesta yhteinen ruokaretkemme alkaa, olkatten hyvä!
 
 
 
Spagetti a la tonno ja fetasalaatti

 
 
Ainekset:
 
100 g (kuivana) spagettia per henkilö
2 prk tonnikalaa öljyssä
4 pientä prk tomaattipyreetä
1 sipuli
2 kynttä murskattua valkosipulia
suolaa
mustapippuria
 
Ohje:
 
Laita spagetti kiehuvaan, väljään, suolalla maustettuun veteen. Keitä kypsäksi al dente. Kuullota sipuli ja valkosipuli. Lisää tomaattipyree ja paistele muutama minuutti. Laita tonnikalat joukkoon ja kuumenna. Mausta suolalla ja pippurilla.
 
Isän kommentti:
 
Päätimmekin tehdä isomman satsin ja laitoimme sekaan vielä yhden purkin tonnikalaa. No öljyssä uinutta tonnikalaa ei enää ollut, joten ihan perinteisillä vesillä kellunutta sekaan laitettiin. Ei ontunut yhtään! Spagettikin vaihtui fettucelliksi... Koko aterian valmistamiseen meni vaivaiset 15 minuuttia. Koristeltiin oikein persiljalla. Basilika olisi sopinut paremmin, mutta viime yön hallan takia basilikat olivat paleltuneet, joten oli tyytyminen kakkosvaihtoehtoon. Kuvakin on vähän valju, mutta yritetään tulevaisuudessa parantaa silläkin osastolla. Kaikesta huolimatta hyvää oli!
 
Pojan kommentti!
 
Annos maistui todella hyvältä, vaikka olikin niin helppo. Eikä basilikan puutuminenkaan haitannut! Annos ei ollut pahannäköinenkään, vaikka näillä meidän koristelutaidoilla niin voisi luulla. Ruuan helppoudesta huolimatta maku oli 5/5. Varsinkin jos siitä tykkää. :)

Aloitussanat

Tervehdys!

 
Tämä blogi sai alkunsa halustani touhuta yhdessä murrosikäisen poikani kanssa. Yhteiset hetket ovat nykyään vähissä ja näin ruuanlaitossa oivan keinon antaa aikaani hänelle. Yhteisten hetkien lisäksi voin jakaa vähäistä tietotaitoani ja kokemuksiani ruuanlaitosta. Poikani on erittäin innostunut ruuanlaitosta, joten kynnys yhteisen harrastuksen aloittamiseen oli matala. Itse en ole koskaan ollut mikään hillitön himokokkaaja, vaikka mielelläni ruokaa teenkin. Toivon, että poikani innostus ruuanlaittoa kohti vaan kasvaa ja saan  korjata sen hedelmiä myöhemminkin.
 
Tarkoituksenamme on jakaa keittiömme touhuilun ilosanomaa kaikille tekosistamme kiinnostuneille. Ohjeet ovat tarttuneet mukaani vuosien varrella. Reseptejä tulee kuitenkin tuunailtua aina tilanteen mukaan.
 
Ruuat, joita aiomme valmistaa, ovat ainakin näin alkuunsa perusjuttuja. Jos ruokahalu kasvaa syödessä, saatamme nostaa rimaa korkeammallekin. Pääasia on kuitenkin, että voimme tehdä yhdessä. Ruuan ja sen esille laiton estetiikasta voin sanoa, että siinä tulevat olemaan suurimmat haasteemme ja luotankin siinä huomattavasti enemmän poikaani kuin itseeni :)
 
Työ ja opiskelu täyttävät arkemme, mutta julkaisemme kokemuksiamme sitä mukaa, kun ruokaa ehdimme yhdessä laittaa. Näillä sanoilla pannaan homma käyntiin ja otetaan vastaan se, mitä eteen tulee.