22.10.2014

Panzanella-salaatti

Katselin telkkarista Jamie Oliverin 15 minuutin ateriat -ohjelmaa. Siinä Oliver teki salaattia, johon yhtenä ainesosana käytettiin kuivahtanutta vaaleaa leipää. Salaatti oli nimeltään Panzanella. Päätin kokeilla sitä, koska yksi merkittävä osa salaattia on tomaatti. Minulle se on kasvisten ylivoimainen kuningatar.

Lisäksi tomaatti on erityisen terveellistä sen sisältämän lykopeenin ansiosta. Pari tomaattia päivässä riittää tutkijoiden mukaan tyydyttämään päivän lykopeenin tarpeen. Lykopeenia saa myös mm. Punaisesta chilistä ja aprikoosista. Tässä siis resepti tuolle Italialaiselle herkuille ja kuivahtaneen leivän pelastukselle!

Panzanella-salaatti
 

Ainekset:

5-7 rkl extra virgin-oliiviöljyä
2-3 kpl valkosipulinkynttä
n. 200 g (4-5 isohkoa viipaletta) vaaleaa leipää
5 kpl kypsää tomaattia tai 500 g kirsikkatomaatteja (punaisia ja/tai keltaisia)
1 kurkku
1 punainen paprika
3 rkl kapriksia
2 kpl kesäsipulia varsineen tai yksi punasipuli
3 rkl punaviinietikkaa
1 tl suolaa
1 tl sokeria
1/2 punainen chili
(mozarella-juustoa)
rouhittua mustapippuria
basilikaa

Ohje:

Kuumenna uuni 175 asteeseen. Leikkaa leivät pieniksi kuutioiksi ja hienonna valkosipulinkynnet.
Sekoita 2 rkl öljyä ja valkosipuli leipäkuutioihin ja levitä uunipellille. Paahda uunissa tai paista leipäkuutioita pannulla, kunnes kuutiot muuttuvat kullanruskeiksi.

Lohko tomaatit ja poista niistä siemenet. Jos käytät kirsikkatomaatteja, riittää niiden halkaiseminen. Lisää kaprikset. Leikkaa kurkku ja paprika kuutioiksi ja sekoita ne kapristen ja tomaattien kanssa. Pilko chili pieniksi paloiksi ja lisää joukkoon. Viipaloi sipulit salaatin sekaan.

Yhdistä loput öljystä, etikka, sokeri, suola ja pippuri. Sekoita kastike salaattiin ja jätä maustumaan n. tunniksi.

Lisää leipä, basilikan lehdet ja halutessasi mozarella ennen tarjoilua.

Isän kommentti:


Sairrraan hyvää! Tomaatti on niiiiin parasta! Ja tässä salaatissa se vaan paranee! Ihan kaikkia aineksia meiltä ei löytynyt... Kesä/punasipuli jouduttiin korvaamaan ruohosipulilla, paprikaa ei löytynyt ensinkään ja leipäkin oli tummahkoa paahtoleipää. Leipä muuten tosiaan kannattaa lisätä ihan lopuksi, ettei se pehmene. Meidän salaatissa oli myös Buffalo mozzarellaa, kun sitä sattui kaapista löytymään. Sopii oikein hyvin tähän salaattiin.

Tomaattina käytimme kirsikkatomaatteja. Maustuessaan niistä irtoaa paljon nestettä, joten jos vain jaksaa kaapia tomaateista siemenet pois, niin salaattiin ei kerry liikaa nestettä.

Pojan kommentti:

Oli kyllä hyvää! En juurikaan mozzarellasta tykkää, mutta tähän salaattiin se vain jotenkin sopi. Enkä basilikastakaan oikein perusta, mutta sekin kyllä tämän herkun kanssa sopi. Kannattaa kyllä kokeilla, jos tekee mieli vähän kevyempää ruokaa! Ja sopii myös lisukkeeksi vähän raskaammankin ruoan kanssa.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti