11.3.2015

Perinteiset rössypotut

Minun nuoruudenmaisemissani rössypotut ovat perinneruokaa. Kiisteltyä sellaista. Paikalliset tykkäävät, ainakin suurin osa. Itse sain rössypottuja ainoastaan koulussa, koska äitini ei voinut sietää tätä hienoa ruokaa. Pidin siitä silloin ja pidän edelleen. Olen itse valmistanut rössypottuja ainoastaan kerran joskus 2000-luvun alussa.
Talvilomaviikolla olimme matkustamassa Rukalta kohti Oulua. Pudasjärvellä pidimme tauon Kylmäsen lihajalostamon tehtaanmyymälässä. Sieltä kun saa kahvilan puolelta munkin ja kahvin yhteishintaan 1€. Myymälän puolelta sattumoisin löysin rössyä, jota sitten ostin mukaani. Saapahan perhekin tuta, mitä on tämä hienostunut herkku ;))
En sitten itse ehtinyt keittoa tehdä, joten valjastin pojan hellan ääreen. Tällaisista aineksista se valmistui ja ihan sen makuisena kuin pitikin!
 
Rössypotut

Ainekset:

6 keskikokoista perunaa
1 sipuli
300 g palvattua siankylkeä
200-300 g veripalttua eli rössyä
Vettä 
Suolaa
1 lihaliemikuutio
(Porkkanaa, lanttua tai jotain muuta juuresta)

Ohje:
 
Kuori ja kuutioi perunat. Voit laittaa mukaan myös porkkanaa, lanttua tms. Laita ainekset kattilaan ja lisää vettä sen verran, että perunat juuri ja juuri peittyvät. Pilko siankylki ja ruskista paistinpannulla. Pilko myös rössy. Kun perunat ovat lähes kypsät, lisää siankylki ja rössy kattilaan. Keitä perunat kypsiksi ja nauti ruisleivän ja kylmän maidon kanssa. Aivan huippua!

Isän kommentti:

Pojasta on kasvamassa mahtava kokki! Oli niin rössypotut makuista, että ihan lapsuus tuli mieleen. Rouvakin tykkäsi eikä poikakaan nyt ihan tuominnut, joten onnistunut kokeilu kaikin puolin. Jos muuten et mistään saa käsiisi veripalttua, voit valmistaa sitä itse (ohje löytyy netistä kyllä) tai kokeilla veripaltun sijasta Tampereen "Mörköö" eli mustaa makkaraa. Joskus olen moistakin maistanut ja ihan siinä jonkinlaiseen tunnelmaan tämän keiton olemuksesta pääsee.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti