30.6.2014

Hunajakala

Hunajakala

Tämän ohjeen poimin aikoinaan television ruokaohjelmasta nimeltään Makupalat Ohjelmassa oululaiset Janne Pekkalan (kokki) ja Timo Nykyri (apukokki) valmistivat ruokia periaatteella "Yksinkertaista ruokaa tutuista aineksista." Ihastuin ohjelmassa siihen, että ruokaa ei todellakaan tehty otsa rypyssä ja reseptit oli helppo toteuttaa. Yllä olevasta linkistä pääsee Ylen sivuille, jonne on koottu ohjelman reseptit. Nykyisin Pekkalan pyörittää ravintolaa Oulun kupeessa Kiimingissä ja Nykyri toimii edelleen Ylen  toimittajana Oulussa.

Tein ensimmäisen kerran Hunajakalaa äitienpäiväksi 2000-luvun alussa. Siitä lähtien se on ollut melkoisessa suosiossa ja sitä on tehty sitten mitä erilaisimmissa yhteyksissä mitä erilaisimmille vieraille. Tämä on kyllä niin hyvää, että jos ei kalasta muuten pitäisikään, niin tätä syötyään saattaa mieli muuttua!




Hunajakalaa ja Lapin puikulaa


Kala:

N. 1 kg lohifileetä
2-3 suolakurkkua
3/4 dl sitruunamehua

Kastike:

1/2 dl juoksevaa hunajaa.
2-3 murskattua valkosipulin kynttä
1 dl kerma
2 rkl vehnäjauhoja
Rakuunaa
Sitruunapippuria
Tilliä

Laita lohifile voideltuun uunivuokaan. Kuutioi kurkut ja valuta siivilässä. Ripottele fileen päälle sitruunapippuria ja rakuunaa. Lisää fileen päälle valutetut kurkkukuutiot. Valmista kastike sekoittamalla hunaja, sitruunamehu, murskatut valkosipulit, kerma ja vehnäjauhot keskenään. Kaada kastike fileen päälle ja paista 175 asteisessa uunissa n. 35-40 minuuttia. Koristele lopuksi tilillä ja tarjoa vaikkapa perunamuusin ja salaatin kera.

Isän kommentit:

Kesti n. 15 minuuttia, kun saimme kaksistaan kalan siihen kuntoon, että se oli matkalla uuniin. Kala toki oli valmiiksi fileenä, mutta kohtalaisen nopsa on siis tehdä. 35 minuuttia riitti meidän kiertoilmauunissa mainiosti ruuan kypsymiseen. Hunajakala on melko makeahkoa, eli jos haluaa, voi hunajan määrää vähentää. Lisukkeeksi laitettiin suosikkiperunaani Lapin puikulaa,  muutama suolakurkkulohko ja koristeeksi hieman ruohosipulia.

Pojan kommentit:

Joo, oli tosiaan nopea valmistaa ja herkullisen makuista. Itse jättäisin kylläkin suolakurkut pois ja söisin sitä kalan kanssa vasta sen jälkeen, kun se on paistettu. Eli en laittaisi suolakurkkua uuniin, mutta oli herkkua näinkin! :)

21.6.2014

Valkosipulikeitto

Valkosipulikeitto

Juhannuksena tapanamme on ollut jo kymmenkunta vuotta kokoontua muutaman naapurin kanssa viettämään keskikesän juhlaa. Kukin vuorollaan järjestää kestit, jonne jokainen perhe valmistaa oman osansa illan menusta. Otimme poikani kanssa vastuullemme alkukeiton tekemisen. Koska valkosipuli on molempien suuressa suosiossa, sehän käy ihan mihin tahansa ruokaan tai vaikkapa aamupuuroon tai jogurtin kanssa :) , niin päädyimme valkosipulikeittoon.

Käytimme tällä kertaa keitossamme kiinalaista yksikyntistä valkosipulia. Hyvin sekin luonnistui, vaikka normaalisti keitto valmistuukin perinteisemmän oloisesta kynsilaukasta. Ohjeemme on n. neljälle hengelle, joten siitä sitten muokkaamaan, jos syöjiä on enemmän. Lähes vastaava resepti löytyy ainakin Etsi resepti.fi -sivustolta ja onhan näitä netti pullollaan. Tässä kuitenkin meidän versiomme!


Valkosipulikeitto

Ohje neljälle:


4 valkosipulia
1 jauhoinen peruna (esim. Rosamunda tms.)
1 sipuli
2 1/2 dl kasvislientä
2 1/2 dl kevytmaitoa
1-2 timjamin oksaa
1 dl kermaa
1/2 paketti Koskenlaskijaa
Suolaa
Valkopippuria

Laita oliiviöljyä vuoan pohjalle. Leikkaa valkosipuleista kärjestä pala pois, pistä leikkauspinta alassuin vuokaan ja paahda uunissa 200 asteessa n. puoli tuntia. Kuori ja kuutioi sipuli ja peruna ja kuullota oliiviöljyssä kattilassa. Kuori ja lisää paahtuneet valkosipulit joukkoon. Kaada sekaan kanaliemi, maito ja timjami ja kiehuta, kunnes peruna on kypsynyt. Lisää Koskenlaskija ja sulata se keiton sekaan. Lopuksi poista timjaminoksat, soseuta keitto ja mausta suolalla ja valkopippurilla.

Isän kommentit:

Tulipa hyvä keitto! Perunana käytimme Lapin puikulaa pari kappaletta. Oli varsin helppotekoinen ja maistui patongin kera juhannusjuhlijoille, Kuten kuvasta huomaatte lautasella pilkistää keiton seasta myös vihreää (se on persiljaa!). Oli vaan niin vikkelä, että ehti upota, ennen kuin saatiin kuva otettua...


Pojan kommentit:

Keitto oli helppo tehdä ja todella hyvän makuinen. Valkosipuli ei yllättäen maistunut niin vahvasti, kuin kuvittelin, mutta hyvän makuista siitä huolimatta. Jopa parempaa, kuin osasi odottaa. Suosittelen!

20.6.2014

Possupihvit ja varhaiskaalisalaatti

Possupihvi ja varhaiskaalisalaatti


Tänään yllätimme itsemme ja päätimme tehdä liharuokaa. Tai no liharuoka meidän taloudessa ei ole mikään yllätys vaan se, ettäs lisukkeena oli pelkkiä kasviksia. Näin kesän grillikaudella koetetaan kuitenkin välillä syödä vähän kevyemmin, joten ajattelimme tarjota lihan kanssa pelkkiä kasviksia. Grillikausikaan ei tosin ole vielä meillä päässyt käyntiin, kun kylppäriremontti vie suurimman huomion ja uusi grilli on vielä kasaamatta. Vanha on jo autuaammilla grillausmailla...


Tässäpä tämän päivän työsuorituksemme. Salaatin ohje on Kotiliedestä hieman tuunattuna, muu osa on omia aivoituksia.

Possupihvi ja varhaiskaalisalaatti
Salaatti:

500 G varhaiskaalta
1 kurkku
1 sipuli
1dl rypsiöljyä
1/2 dl väkiviinaetikkaa
1rkl sinapinsiemeniä
Suolaa
Valkopippuria
(Sokeria)

Suikaloi kaali. Viipaloi sipuli seitinohuiksi siivuiksi. Raasta kurkku ja valuta siivilässä kädemmenellä hieman painellen.
Sekoita öljy, etikka ja sinapinsiemenet keskenään. Mausta suolalla ja valkopippurilla. Halutessasi lisää vielä muutama teelusikallinen sokeria. Lisää kastike salaattiin ja anna maustua jääkaapissa. Salaatin kanssa valmistimme possun ulkofilepihvit, sipuli-herkkusienipaistosta ja maissia.

Isän kommentti:

Poika paistoi pihvit ja hyvin paistoikin! Lisäksi hänelle lankesi salaatinkastikkeen tekeminen. Itse suikaloin salaatin ainekset, paistoin herkkusienet, sipulit ja maissin. Eihän meiltä mitään sinapinsiemeniä löytynyt salaatinkastikkeen maustamiseen, vaikka niin oltiin varmoja... Sinappijauhetta sen sijaan oli, joten käytettiin sitä puolikas ruokalusikallinen. Siitäkö lie johtuen kastike sitten tarvitsi kolme teelusikallista sokeria. Hyvin saatiin maku kuiten tasapainoon ja kaikilta maistajilta tuli kehut. Ja oli niitä muitakin, kuin itse tekijät ;)

Pojan kommentti:


Ateria oli kokonaisuudessaan erittäin hyvä. Etenkin paistetut sienet ja sipuli oli todella hyvä lisä. Ei voi valittaa!

















19.6.2014

Spagetti a la tonno

Spagetti a la tonno

 
Spagetti a la tonno oli opiskeluaikojeni suosikki ja välttämättömyys. Opiskelijan budjetilla ei pystynyt gourmetruokia ostelemaan, joten ne oli valmistettava itse ;) En muista, mistä olen ohjeen saanut, mutta sillä ole niin väliä. Tämä ruoka on erittäin nopea valmistaa ja mikä parasta, maistuu ihan mahdottoman hyvälle, varsinkin jos tästä tykkää! Tästä ohjeesta yhteinen ruokaretkemme alkaa, olkatten hyvä!
 
 
 
Spagetti a la tonno ja fetasalaatti

 
 
Ainekset:
 
100 g (kuivana) spagettia per henkilö
2 prk tonnikalaa öljyssä
4 pientä prk tomaattipyreetä
1 sipuli
2 kynttä murskattua valkosipulia
suolaa
mustapippuria
 
Ohje:
 
Laita spagetti kiehuvaan, väljään, suolalla maustettuun veteen. Keitä kypsäksi al dente. Kuullota sipuli ja valkosipuli. Lisää tomaattipyree ja paistele muutama minuutti. Laita tonnikalat joukkoon ja kuumenna. Mausta suolalla ja pippurilla.
 
Isän kommentti:
 
Päätimmekin tehdä isomman satsin ja laitoimme sekaan vielä yhden purkin tonnikalaa. No öljyssä uinutta tonnikalaa ei enää ollut, joten ihan perinteisillä vesillä kellunutta sekaan laitettiin. Ei ontunut yhtään! Spagettikin vaihtui fettucelliksi... Koko aterian valmistamiseen meni vaivaiset 15 minuuttia. Koristeltiin oikein persiljalla. Basilika olisi sopinut paremmin, mutta viime yön hallan takia basilikat olivat paleltuneet, joten oli tyytyminen kakkosvaihtoehtoon. Kuvakin on vähän valju, mutta yritetään tulevaisuudessa parantaa silläkin osastolla. Kaikesta huolimatta hyvää oli!
 
Pojan kommentti!
 
Annos maistui todella hyvältä, vaikka olikin niin helppo. Eikä basilikan puutuminenkaan haitannut! Annos ei ollut pahannäköinenkään, vaikka näillä meidän koristelutaidoilla niin voisi luulla. Ruuan helppoudesta huolimatta maku oli 5/5. Varsinkin jos siitä tykkää. :)

Aloitussanat

Tervehdys!

 
Tämä blogi sai alkunsa halustani touhuta yhdessä murrosikäisen poikani kanssa. Yhteiset hetket ovat nykyään vähissä ja näin ruuanlaitossa oivan keinon antaa aikaani hänelle. Yhteisten hetkien lisäksi voin jakaa vähäistä tietotaitoani ja kokemuksiani ruuanlaitosta. Poikani on erittäin innostunut ruuanlaitosta, joten kynnys yhteisen harrastuksen aloittamiseen oli matala. Itse en ole koskaan ollut mikään hillitön himokokkaaja, vaikka mielelläni ruokaa teenkin. Toivon, että poikani innostus ruuanlaittoa kohti vaan kasvaa ja saan  korjata sen hedelmiä myöhemminkin.
 
Tarkoituksenamme on jakaa keittiömme touhuilun ilosanomaa kaikille tekosistamme kiinnostuneille. Ohjeet ovat tarttuneet mukaani vuosien varrella. Reseptejä tulee kuitenkin tuunailtua aina tilanteen mukaan.
 
Ruuat, joita aiomme valmistaa, ovat ainakin näin alkuunsa perusjuttuja. Jos ruokahalu kasvaa syödessä, saatamme nostaa rimaa korkeammallekin. Pääasia on kuitenkin, että voimme tehdä yhdessä. Ruuan ja sen esille laiton estetiikasta voin sanoa, että siinä tulevat olemaan suurimmat haasteemme ja luotankin siinä huomattavasti enemmän poikaani kuin itseeni :)
 
Työ ja opiskelu täyttävät arkemme, mutta julkaisemme kokemuksiamme sitä mukaa, kun ruokaa ehdimme yhdessä laittaa. Näillä sanoilla pannaan homma käyntiin ja otetaan vastaan se, mitä eteen tulee.