23.12.2015

Omena-tomaatti chutney



Viime jouluna tein hillottuja punasipuleita. Tälle joululle oli keksittävä jotakin muuta. Jotakin jouluista kuitenkin. Netistä etsiskelin aikani reseptejä ja silmiin osuikin Dansukkerin sivuilta omenachutneyn resepti. Reseptin mukaan siihen tuli mm. kanelia ja rusinoita. Kuulosti minusta hyvinkin jouluiselta. Siitäpä hieman muokkaamaan reseptiä ja tekemään joulupöytään makoisa lisäke.

Omena-tomaati chutney


Ainekset


300 g hapahkoa omenaa
300 g kypsiä tomaatteja
1 punainen chili
1-2 rkl raastettua inkivääriä
1 sitruunan mehu
1 limen mehu
1 dl hillosokeria
1 dl muscovado- tai fariinisokeria
1 1/2 kanelitankoa
1/2 tl suolaa
2 dl rusinoita

Ohje:

Kuori ja pilko omenat. Lohko tomaatit, poista siemenet ja paloittele pieniksi paloiksi. Halkaise chili ja silppua siemenineen. Raasta inkivääri.

Mittaa kaikki ainekset kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi. Pienennä levyä, laita kansi päälle ja anna kiehuskella miedolla lämmöllä n. 30 min. Jos seos näyttää kuivalta, voit lisätä tässä vaiheessa tilkan vettä joukkoon.

Kun seos on valmis, purkita ja anna sen maustua jääkaapissa vähintään vuorokausi ennen käyttöä. Chutney maistuu erinomaisesti vaikkapa grillatun makkaran tai lihan kanssa.

Isän kommentti:

Täähän loppui ihan kesken! Kaikki tykkäs! Juuri sellainen rusinainen ja kanelinen maku, sopi todella hyvin kinkulle ja grillatulle makkaralle. Ja muidenkin liharuokien kanssa menee varmasti, eikä tarvi edes olla joulu! Tuosta määrästä aineksia tuli ehkäpäs 6 dl valmista tavaraa. Sanonpa, että kannattaa tehdä enemmän, kun hupenee kuitenkin ihan hetkessä!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti