17.6.2015

Gulassikeitto

Tässä päivänä eräänä poika tuli koulusta kotiin ja kysyi, voisimmeko joskus tehdä gulassikeittoa. En oikein saanut vastausta, mistä hän moisen ajatuksen päähänsä oli saanut. Kun lukuvuosi saatiin päätökseen ja loma alkoi, toteutimme yhdessä toiveen. Reseptiä etsiskelin netistä, mutta ihan mieleistä ei sattunut kohdilleen. Yhdistelimme sitten useammasta reseptistä mieleisen näköisen keiton. Pääosin resepti on osoitteesta makuja.fi

Gulassikeitto


Ainekset:

1 kg naudan sisäpaistia
7 isohkoa perunaa
2 sipulia
1 paprika
2 porkkanaa
1 punainen chili
2 rkl paprikajauhetta
1 tl juustokuminaa siemeniä
2 pientä purkkia tomaattipyreetä
2 l lihalientä
Voita paistamiseen
Smetana

Ohje:

Ota liha lämpiämään n. tunti ennen aloittamista
Kuori sipulit ja leikkaa liha kuutioiksi. Kuori yksi peruna ja raasta se. Kuullota sipulit rasvassa. Paista lihakuutioista pinnat kiinni. Lisää paprikajauhe, juustokumina ja raastettu peruna ja porkkanapalat. Sekoita hyvin ja hauduta kannen alla n. 10 minuuttia.

Lisää tomaattipyree ja vajaa litra lihalientä ja hauduta n. tunti niin, että liha on mureaa. Paloittele loput perunat ja paprika ja lisää ne keittoon. Kaada päälle loput lihaliemestä ja keitä, kunnes perunat ovat kypsiä. Tarjoile kuumana smetanan kera!

Pojan kommentti:

Smetana toi hyvin makua keittoon. Seuraavana päivänä, kun oli vähän yön yli maustunut, keitto maistui vieläkin paremmalta! Liemi oli todella makoisaa. 

Isän kommentti:

Maukasta keittoa. Kerta kaikkiaan! Ja seuraavana päivänä vielä maukkaampaa. Smetanan kanssa suorastaan namskis! Porkkanan lisäksi voit laittaa myös vaikkapa juuriselleriä, palsternakkaa tai lanttua. Tai vaikka niitä kaikkia! Tuo tumma liemen väri tulee Knorrin lihaliemivalmisteesta, sellainen pieni rasia hyytelöä. Perus lihaliemikuutiosta saisi varmaan hieman kirkkaamman värin, mutta ei väri meitä haitannut. Lihaksi kannattaa ehdottomasti valita kunnon sisäpaistia, niin tulee mureaa murenaa!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti