13.4.2015

Piparjuuri-broilerikastike

Olipas kauppareissu. Ei ollut mitään ajatusta päivän ateriasta. Aikani kaupassa pyörittyäni otin taas kärryyn broilerisuikaleita, kun en muutakaan keksinyt ja sen jälkeen puhelimen käteen ja kaivelin sieltä esiin Ruoka ja juoma -sovelluksen avuksi.

Miten se onkin välillä niin hankalaa tehdä ruokaostoksia. Tietty leivät, maidot ja muut perusjutut nostelee kärryyn automaattisesti, mutta sitten kun pitäisi päivän aterian raaka-aineet nostella kärryyn, pää tyhjenee ihan täysin. Ja sitten sitä ei osaa muuta kuin ostaa broilerisuikaleita. Tai jauhelihaa. Ja sitten onkin mitä niistä tekee. No broilerisuikaleista tein kastiketta, johon lisäsin piparjuuritahnaa, kun sitä jääkaapista purkin pohjalta löytyi, ja siitä tuli piparjuuri-broilerikastiketta. Resepti  löytyy mm.  maku.fi -sivustolta.

Piparjuuri-broilerikastike


Ainekset:

500 g broilerinsuikaleita
2 rkl ruokaöljyä
1-2 sipulia
1 punainen paprika
5 dl vettä
2 dl ruokakermaa
1 kanaliemikuutio
5 rkl kastikesuurustetta
2-3 rkl piparjuuritahnaa (maun mukaan)
Mustapippuria
Rose- ja viherpippuria

Ohje:

Paista broileri öljyssä ja siirrä toiseen astiaan. Kuumenna öljy pannulla ja kuullota sipuli ja pieniksi kuutioiksi pilkottu paprika. Lisää vesi, ruokakerma, mustapippuri ja kanaliemikuutio ja kuumenna kiehuvaksi. 
Lisää kastikesuuruste ( vaalea tai tumma, molempi parempi) ja sekoita kastiketta minuutti pari. Lisää lopuksi paistetut broilerisuikaleet ja piparjuuritahna ja kuumenna vielä hetken aikaa. Koristele paprikakuutioilla sekä rose- ja viherpippureilla.

Isän kommentti:

Yllättävän hyvää oli. Tai en nyt tiedä, yllättikö maku sinänsä, kun tietää miltä piparjuuri maistuu. Tuorepastan kera sitä pari päivää syötiin, eikä kukaan suuremmin makua yskinyt ;) Pitäisköhän paremmin suunnitella vaikkapa etukäteen nuo kauppareissut, niin säästyisi siellä kaupassa tuolta tuskailemiselta...