28.10.2014

Paprikabroileri-Chicken paprikash

Paprikakana-Chicken paprikash

Ajattelin, että nyt kun olemme pojan kanssa kokeilleet jo kahta ei suosikki ruoka-ainetta ruuissamme (inkivääri ja maa-artisokka), niin eipä kahta ilman kolmatta. Kumina kuuluu mausteena sellaiseen ryhmään, jota ilmankin voi elää. Ensimmäisen kerran törmäsin siihen jo 70-luvulla alakouluaikana, kun jostain käsittämättömästä syystä kouluruokalaan oli keittiö tilannut kunnon Koulunäkin tilalle kuminalla maustettua näkkäriä. Eipä maistunut pienen pojan suussa ei!

Etsiessäni jotain uutta ruokapöytään törmäsin tähän unkarilaiseen kanareseptiin The Illustradet Kitchen Bible- kirjassa. Reseptin mukaan valmistelutyöhön menisi 10-15 minuuttia + paistoaika. Tätä päätettiin sitten kokeilla huolimatta mausteesta nimeltä KUMINA! :)

Paprikakana


Ainekset:

2 rkl ruokaöljyä
3-4 broilerinkoipea
2 pientä punasipulia
1 valkosipulinkyns
1 pieni punainen paprika
1 rkl paprikajauhetta
1/4 tl kuminan siemeniä
2 dl kanalientä
1 rkl punaviinietikkaa
1 prk (pieni) tomaattipyreetä
1 tl sokeria
suola ja mustapippuria
250 g kirsikkatomaatteja
persiljaa
smetanaa

Ohje:

Kuumenna öljy paistinpannussa. Ruskista broilerinkoipia nahkapuolelta n. 3-4 minuuttia ja 2 minuuttia myös toiselta puolelta. Paistamisen jälkeen siirrä koivet öljyttyyn vuokaan.

Leikkaa sipulit renkaiksi ja paprika pitkittäin ohuiksi siivuiksi ja kuullota niitä paistorasvassa viitisen minuuttia. Lisää valkosipulinkynsi ja kuullota vielä minuutti. Lisää paprikajauhe ja paista aineksia vielä minuutin verran. Kaada seos broilerinkoipien päälle.

Sekoita kulhossa kanaliemi, punaviinietikka, tomaattipyree, sokeri, suola ja pippuri. Kaada liemi koipien päälle. Peitä vuoka foliolla ja paista 200 asteisessa uunissa n. 60 min.

Lisää kirsikkatomaatit vuokaan ja paista vielä 5-10 min (kunnes tomaatit ovat pehmenneet). Koristele lopuksi persiljalla. Tarjoile riisin ja smetanan kera.

Isän kommentti:

No hupsistakeikkaa! Lipsahti sitten tuota kuminaa enemmän kuin oli tarkoitus. Ohjeessa taisi olla, notta 1/4 tl kuminansiemeniä, minä jotenkin ajatuksissani pistin koko ruokalusikallisen. Olihan tuo liemi aika kuminan makuista, kana ei onneksi siitä kärsinyt. Hyvää arkiruokaa ja helppo valmistakin. Ehkäpä jatkan kuminan maistelua jatkossakin, enempi kuiten ohjeen mukaisiin annoksin...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti